Tapahtumat

Tupsulassa tapahtuu ympäri vuoden

Arkisen elämän lisäksi Tupsulassa järjestetään paljon tapahtumia. Jotkut tapahtumista ovat hyvinkin perinteikkäitä ja niitä on järjestetty jo vuosia. Osa tapahtumista on pelkästään talon asukkaille, osa taas koko teekkariyhteisölle.

Tupsulalaisia soittamassa ulkoilmakonsertissa
Menoa ja meininkiä Tupsulan ulkoilmakonsertissa.

Näkyvin tapahtuma on eittämättä Tupsulan ulkoilmakonsertti. Konsertti on osa Teemunkierrosta, ja sitä on järjestetty vuodesta 1995 lähtien. Konsertissa talon parhaimmat kultakurkut esiintyvät paikalle saapuvalle noin muutamasatapäiselle teekkarijoukolle. Jokainen asukas voi esiintyä, ja koota haluamansa artistikokoonpanon lavalle esiintymään. Vain mielikuvitus on rajana! 

Tupsulalaisia rappukäytävässä naamat-tapahtumassa
Naamoissa panostetaan koristeluun ja esityksiin.

Naamat ovat syksyisin järjestettävä koko talon yhteinen tapahtuma, jossa on tarkoitus tehdä talon väki tutuksi toisilleen. Naamoissa jokainen kerrostasanne valmistelee lyhyen näytelmän, jonka jälkeen tarjotaan pientä purtavaa talon väelle. Esitysten jälkeen Tupsulan Keisarin johtama arvovaltainen raati palkitsee parhaan esityksen, parhaat tarjoilut sekä parhaan yksilösuorituksen. 

Tupsulan vuosijuhlat järjestetään joka vuosi keväällä. Pyöreät ja puolipyöreät vuosijuhlat järjestetään akateemisina pöytäjuhlina. Muina vuosina juhlat järjestetään talossa, ja kaava on vapaampi. Vuosijuhlilla valitaan Vuoden Tupsulalainen, Lukkari ja Tupsulan vanhin.

Ihmisiä Tupsulan vuosijuhlilla
Tupsulan vuosijuhlilla juhlitaan näyttävästi.

Tupsulalaiset järjestävät siivoustalkoot vähintään kerran vuodessa. Talkoissa siivotaan talo ja ympäristö, sekä mahdollisesti nikkaroidaan jotain tarpeellista yhteiseen hyvään. Ahkeroinnin jälkeen talon asukkaat kilpailevat mitä mielikuvituksellisimmissa lajeissa eeppisissä Tupslympialaisissa!

Kuva lipunkantajasta ja airueista itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa
Tupsulalaiset järjestävät perinteisen itsenäisyyspäivän soihtukulkueen.

Itsenäisyyspäivänä talon asukkaat järjestävät juhlavan itsenäisyyspäivän lounaan, johon halukkaat asukkaat valmistelevat kolmen ruokalajin menun. Lounaalta siirrytään sujuvasti Tampereen keskustaan, missä talon asukkaat järjestävät vuosittain perinteikkään itsenäisyyspäivän soihtukulkueen. Soihtukulkueeseen ottavat osaa Tamperelaiset opiskelijat.

Sille päälle sattuessaan ja inspiraation iskiessä talossa järjestetään myös monenmoista muuta tapahtumaa. Asukkaat ovat saaneet päähänsä järjestää kanssaopiskelijoille mysteeripelin, pitää yöradiota tai järjestää porukalla lanit. Tapahtumaideat eivät talosta lopu, se on varmaa.